Arpa on heitetty
Pitkään seisoin teiden risteyksessä ja mietin mihin suuntaan lähteä. Odotin merkkiä, että voisin ottaa kopin ilmasta tippuvasta viestistä, lukea sen ja tarttua mahdollisuuteen. Merkkiä ei tullut, mutta sen sijaan oivallus. Heräsin siihen kello 02.59 yöllä.
Polun alkuja on kolme. Näistä vasemman puoleisin johtaa hiekkakuopalle. Keskimmäinen vie nopeiden pikavoittojen ja riskin äärelle. Helppoihin, mutta lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Oikeimman puoleinen polku on kapea ja kivinen. Valitsen sen. Kivien päällä on märkiä sammalmättäitä. Polun yllä leijuu usva ja vaikka kuinka yritän tähystää horisonttiin, en näe elämää. Vai onkohan tuolla kaukana horisontissa jokin valo?
Mutta minulla on ratsuni. Luotettava hevonen, jonka osaan syöttää, juottaa ja huoltaa itse. Matkallani tarvitsen muiden apua, majatalon ja yösijan, jossa levätä. Ruokaa ja juomaa. Viisaita tietäjiä. Uusia tuttavuuksia ja uusia ystäviä.
Emme pelkää pimeää. Meillä on suojana susia ja nazguleita vastaan yön pimeydessä vaeltava ritari. Ritari, joka on saanut voimansa valtaistuimella viisaasti hallitsevalta kuninkaalta. Mieheltä, jonka jokainen liike on tarkkaan harkitty ja joka pysyy tyyneenä paineen alla.
Valitsen tuon reitin, jota en ole ennen kulkenut. En tiedä onko polkua pitkin kulkenut kukaan muukaan minua ennen. Luotan vaistoihini ja päättelykykyyni. Tunnistan asemani, jossa ajattelen ja ratkaisen ongelmia nopeasti. Nyt ei mietitä mennyttä eikä tulevaa vaan keskitytään edessä näkyviin haasteisiin. Onkohan intuitio huuhaata? Vai onko nopea päättelykyky juuri intuition ansiota?
Nopeasti nyt ratsuni, vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja. Nyt lähdetään liikkeelle. Tulitikku on raapaistu ja kipinä sisälläni syttynyt. Olen löytänyt jotain, joka ruokkii intohimoani ja ravitsee sieluani. Entä lapset? Mitkä lapset? Ai niin. Vuokrataan seuraavasta majatalosta vaunut. Sellaiset kevyet ja salamannopeat. Joissa lukee:
Postia kuninkaalle.
Kuva: Shutterstock