Hämäläisessä joulukirkossa veisataan virretkin ulkomuistista!

26.12.2023

Jouluaamuna aikaisin, tähdet taivaan laulaa..

 
Ihana jouluaamun kirkko Hollolassa. Lainasin kaverilta "hevosta" ja kävin ihan itsekseni, ei löytynyt jouluseurueesta kirkkoon menijöitä. Pyh, senkin keskiluokkaiset maallistuneet.


Viimeksi kävin katolisessa joulukirkossa Luxembourgissa 2011. Latinankielinen liturgia ilman kansan osallisuutta oli pettymys. Kovin etäisen oloinen pappi suoritti läpi seremoniansa kostean kirkon kalseassa ilmapiirissä, koska... palkan eteen on tehtävä töitä. 


Sitä ennen kävin Jkl Taulumäen joulukirkossa ajalla ennen lapsia. Mukana oli isäni ja puolisoni lisäksi pari veljeäni tyttöystävineen. Liturgiaan keskittyminen meni ihan plörinäksi veljieni keskittyessä lähinnä mininahkamekkoon, tulipunaisiin 15cm korkkareihin sonnustautuneen urkurin esiintymiseen, joka oli maustettu varsin sexyllä kaula-aukolla punaisine huulineen ja kynsineen. Levottomat supatuksensa ja tukahdetut naurun purskahduksensa täydentyivät papin vielä lennokkaammilla jutuilla, joissa vieruskaveria tuli ottaa kiinni kädestä ja halata maailmaa joulurauhan saamiseksi. Lopulta sekä etu- että takapenkkirivit hytkyivät naurusta ja itse jouduin vaihtamaan penkkiä pari riviä taaemmaksi yhden naurattajan poistuessa kirkosta suodakseen muille joulurauhan.


Mutta tämä jouluaamuinen se oli jäyhää ja takuuvarmaa, vuosisatojen kokemuksella hämäläistä kartanon ja maatilojen herrasväkeä palvelevaa. Väki istui selkä suorassa, sivuille vilkaisematta. Suurin osa lauloi virret ilman virsikirjaa! Päät kääntyivät kuin käskystä papin perässä saarnastuoliin siirtyessään. Lieneekö kirkon arvokas tunnelma, hämäläisen kansan henki yhdessä joulun sanoman sekä papin saarnan Euroopan sodan huolen kanssa luonut ikiaikaisen hartaan tunnelman. Kahdesti uskalsin katsella ympärilleni ja ylös urkuparvelle. Kolmatta kertaa en uskaltanut viereisen herran rykäistessä merkiksi käyttäytyä ja istua kunnolla. 

Suntio kertoi jouluaaton kuuden päivähartauksen vetäneen kaikki kirkon täyteen väkeä aina 500-600 henkeä kerrallaan. Näin aamuvarhaisella kirkkoon oli herännyt parisensataa aamuvirkkua. 
Aitoine kynttiläkruunuineen kokemus luterilaisen kirkon käynnistä oli minulle ehdottomasti paras vuosikymmeniin. Tämän kertainen oli niin perisuomalaista meininkiä, että se veti vertoja huikentelevaiselle keski-suomalaiselle kirkon väelle kuin myös elämäänsä kyllästyneelle katoliselle isälle. 


Olipa ihana jouluaamu talviajelumaisemineen jouluisessa rauhassa!


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita