Miksi osa karsastaa Kommandonaisia ja on sitä mieltä, että naisten tulisi liittyä tai verkostoitua perinteisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa?
Maassamme esiintyy varsin perinteistä käsitystä siitä, millaista naisten maanpuolustustoiminnan tulisi olla. Moni pitää oikeana perinteistä järjestötoimintaan pohjautuvaa jäsenjärjestelmää ja tätä Kommandonaiset ketterällä ja kevyemmällä verkostomaisella toiminnallaan haastaa.
Jokainen naisjärjestö tekee tärkeää työtä, kuten vaikkapa Maanpuolustusnaiset, mikä on pitkään toiminut, valtakunnallinen, hyvin institutionalisoitu järjestö, jonka ydin on maanpuolustustahto, varautumiskoulutus ja jäsenten henkisen ja fyysisen kunnon tukeminen.
Perinteiseen järjestötoimintaan verraten Kommandonaiset näyttäytyy ehkäpä uutena, enemmän verkostomaisena ja some-lähtöisenä turvallisuusaiheisena yhteisönä, joka korostaa tiedon jakamista, yhteiskunnallista keskustelua, käytännön avun jakamista arjessa, naisten mukavia yhdessä olon tapahtumia, yksittäisiä erinäisiä toimintakykyä ja osaamista parantavia turvallisuusteeman ympärille rakentuvia kursseja, mutta myös piilossa katseilta tapahtuvaa organisoitumista ja koulutusta.
Olen huomannut, että osa niin perinteisistä reserviläisten kuin naisten maanpuolustusaktiiveista kokee, että "vakava maanpuolustus" kuuluu vanhoille rakenteille ja kaikki uudet, brändätyt muodot näyttäytyvät kevyinä tai ei niin vakavasti otettavina edellisten rinnalla.
Vapaaehtoisen maanpuolustustyön sektorilla mm. Maanpuolustusnaiset ja Naisten Valmiusliitto kuuluvat viralliseen vapaaehtoisen maanpuolustuksen kenttään, tekevät yhteistyötä viranomaisten kanssa ja tarjoavat standardoitua koulutusta kokonaisturvallisuudesta ja varautumisesta.
Perinteisen näkemyksen mukaan järkevä resurssien käyttö edellyttäisi, että naisten panos keskitetään jo olemassa oleviin, valtakunnallisiin rakenteisiin sen sijaan, että perustetaan uusia rinnakkaisia verkostoja. Kuten Kommandonaiset.
Osa saattaa myös "pelätä", että uudenlaiset toimintamallit ja erityisesti ns "erikoisjoukkobrändi" vievät fokuksen pois hiljaisesta, mutta pitkäjänteisestä järjestötyöstä, jota on tehty taustalla jo vuosikymmeniä.
Ymmärrän kyllä sen, että jos Kommandonaisissa puhutaan vaikkapa feminiinisestä energiasta ja turvallisuusaiheisista tapahtumista, se voi tuntua vieraalta tai kevyeltä niille, jotka odottavat perinteistä, hierarkkista maanpuolustus- saatika erikoisjoukkokulttuuria.
Kun viestintään liitetään vielä erikoisjoukkojen estetiikkaa tai viitataan ohimennen yhteistyöhön erikoisjoukkokoulutettujen kanssa, osa porukasta pelkää imagon ja todellisten kyvykkyyksien menevän sekaisin.Konservatiivisemmat näkevät tällaiset projektit enemmän brändäyksenä ja identiteettipuheena kuin järjestelmällisenä, viranomaisyhteensopivana kokonaisturvallisuustyönä.
Itse näen ilmassa arvokonfliktia.
Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa ajatella tai toimia.
1. Maanpuolustustyö on vakava asia, mutta sen paikka ei ole vain vanhoissa järjestöissä ja virallisissa koulutusputkissa, vaan myös uusissa verkostoissa tai hankkeissa.
2. Osa edelleenkin haluaa naisille selkeästi määritellyn roolin kotivarautumisessa ja huolto- ja tukitehtävissä, mutta löytyy myös puolestapuhujia uudesta toimijuudesta perinteisen varusmiespalveluksen lisäksi naisten paikasta myös kovissa, taktisesti vaativissa ympäristöissä.Etenkin, kun monissa tehtävissä tarvitaan fyysisen voiman lisäksi tai sijaan enemmän älyllistä kapasiteettia.
3. Tästä syntyy jännite: toiset näkevät rinnakkaisverkostot uhkana yhtenäisyydelle ja uskottavuudelle, toiset taas mahdollisuutena laajentaa naisten roolia ja rekrytoida mukaan sellaista porukkaa, jota perinteiset järjestöt eivät enää puhuttele.
Tähän väliin Kommandonaiset iskevät.
Mielestäni maahamme mahtuu myös erikoistuneempia verkostoja eikä sille ole juridista tilanpuuteongelmaa.
Tuntuu, että nykyinen somekeskustelu nojaa myös tällä alueella enemmän identiteetti‑ ja mainepolitiikkaan: kenen määritelmä maanpuolustuksesta, naiseudesta ja erikoisjoukkoihin kytkeytyvästä osaamisesta saa hegemonisen aseman.
Olennaista on, että mihin kulttuuriin ja työotteeseen haluaa itse kiinnittyä. Useampia reittejä on olemassa ja ne osin myös lomittuvat toisiinsa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentällä.
Jatkakaamme kukin toimintaamme kuin yhteistyötämme rauhassa, vahvoja juuria ja yhteistyöverkostoja rakentaen, tulevia sukupolvia ajatellen ja heitä varten.
Kuva: Anu Tervanen, Kuusaankoski
