Lapsuuden unelmista syvyyttä aikuisuuteen

Lapsuuden unelmia. Suojelemisen ja huolehtimisen lisäksi maailman kauneuden ja hyvyyden näyttäminen ja kertominen lapsille on sitä, mitä jokaisen vanhemman tulisi pitää kaikkein arvokkaimpana ja tärkeimpänä.

Entäpä jos onkin niin, että kun lapsi oppii tietämään maailman, hän ei vain tunne ja tarkastele sitä jostain ulkopuolelta, vaan tietää kuuluvansa siihen, osaa toimia mukana ja olla vastuussa itsensä lisäksi myös maailmaan kuulumisesta?

Lapsi on kaiken esikuva. Lapsuus on täynnä ihmisen ja ihmisyyden löytämistä. Lapsessa on ihan kaikki, myös tulevaisuutemme. Kun vanhenemme, tehtävämme on luopua ja hellittää, lapsemme tehtävä on kasvaa ja mennä eteenpäin.

Luonnonlapsi meissä näkyy rehellisyytenä, vilpittömyytenä ja aitoutena. Aikuisuudessa moni todellinen asia tai sen tila jää havaitsematta, useimmiten ainakin omalla kohdallani jopa myöntämättä. Lapsi sekä näkee että myöntää. Kokeilkaapa vaikka, ken uskaltaa 😊.

Kohdatessani ihmisen, etsin aina hänestä tuota luonnonlasta. Sitä aidointa tyttöä tai poikaa, joka kulkee ihmisen mukana aina tähtiin saakka. Niin moni on sen sisälleen sulkenut, piilottanut, vanginnut ja unohtanut. Hukannut vielä avaimenkin mennessään.

Mutta yhtä moni on muistanut kantaa häntä myös mukanaan ja se se on kiehtovinta ihmisessä ikinä. Kun vakavasti, ulkoisilla mittareilla mitattuna aikuiseksi kasvanut onkin sisältään mitä aidoin ja hellyttävin luonnonlapsi.

Jos on kadottanut ilon, aitouden tai luottamuksen elämään, auttaisiko muistelu millainen luonnonlapsi sitä olikaan, ominaisuuksiltaan ja mahdollisuuksiltaan?

Niinpä, sieltä ne löytyvät. Ne todelliset vahvuudet, joiden varaan rakennettuna elämä kyllä kantaa 😊