Miten ohittaa reserviläiskentän jäärien vanhasta kiinni pitämisen kulttuuri?

Meillä kun vapaaehtoinen maanpuolustus on kytketty tiukasti valtioon sekä muutamaan keskeiseen järjestöön ja niihin kuuluviin rekisteröityihin alayhdistyksiin.
Otetaan hieman taaksepäin.
Nykytodellisuus on kestämätön.
Olemme lahjoittaneet valtavat määrät resurssia ja kalustoa Ukrainaan ja nyt (menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin), jopa perusjoukkoyksiköt erikoisjoukkokoulutuksesta puhumattakaan, kärsivät kalustopuutteesta.
Valtiolta on rahat loppu.
Meillä ei valitettavasti ole kaikkia tarvittavia resursseja varustaa reserviläisiä. Saatika tarjota erikoisjoukoille omaa erikoiskalustoa itse varusmiesten koulutukseen tai reserviläisharjoituksiin.
Jos raha on lahjoituksena hankittua, sen käyttökohde tulee harkita vastuullisesti ja ylläpitokustannukset huomioiden, keskustella ja sopia PVn ja vapaaehtoisen maanpuolustuskentän välillä vastuista.
-Osoittamalla selvästi, että uudella toimintamallilla täydennetään olemassa olevaa, sillä ei yritetä korvata tai ohittaa mitään. Toimintatapa ja toimijat ovat hieman erilaisia, mutta päämäärä on kaikilla kuitenkin sama.
-Vaatimalla avainhenkilöiden aseman tarkastelua, uusien kontaktien rakentamista, jossa rahoittajalla on sanavaltaa, pelisääntöjen ja vastuiden avaamista vanhoilta rakenteilta uusille rakenteille.
#kommandonaiset #reserviläinen #maanpuolustus #turvallisuus