Naisen rakkaudesta kuoleman äärellä
Lähipiirissäni on ollut paljon kuolemaa viimeisen vuoden aikana. Itseäni nuorempi entinen kollega nukkui pois hiljattain, samoin ystäväni kuluneella viikolla. Puolisoni on joutunut luopumaan siskostaan, äidistään ja mummistaan.
Olen pohtinut jäähyväisten hetkellä, kirkkosalin hämärässä arkun äärellä, saivatko nämä naiset kokea tarpeeksi rakkautta elämässään. Kulkiko heidän rinnallaan ihminen, joka rakasti, kokivatko he olevansa rakkauden arvoisia, jaksoivatko he rakastaa itseään. Mitä he ajattelivat eakkaudesta, veikö joku heistä mukanaan sydämen salaisuuksia, saivatko he kokea viime hetkillään kaiken läpäisevää ja syliinsä kietovaa lämpöä, rakkautta.
Elämäntaito-oppaita selaillessa löytää neuvoja rakastaa ensin ja eniten itseään, vasta silloin kerää ympärilleen oikeaa, todellista rakkautta ja rakastavia ihmisiä. Mistä tiedän lähtöni hetkellä, että olen rakastanut ja ollut rakastettu. Olisiko minun pitänyt uskaltaa rakastaa lujemmin, olla rohkeampi tai katua rakkauden kaipauksessa tekemiäni valintoja ja tekoja.
Olenko muistanut rakastaa itseäni ja olenko tunnistanut elämän polkuja tallustaessani mitä kaikkea rakkaus pitää sisällään.
Rinnallani on 23 vuotta kulkenut mies, hortoilluthan tuo on välillä sivupoluillakin, mutta löytänyt vierelle kuitenkin uudelleen. Oikopolkua minäkin muutama vuosi sitten kokeilin, polkua, jota reunustivat kupliva nauru ja mukavat jutut, lupaukset huomisesta, huoli lähipiirin tuomiosta, sydämen purku parisuhteensa ongelmista, seksin ja läheisyyden jano.
Rakkauden aallonpohjia koventavat itku ja suru luopumisesta, jätetyksi, hylätyksi ja petetyksi tulemisesta, sumuun eksymisen seurauksista, abortista ja masennuksesta, loputtomista mietteistä millainen lapseni olisi ollut, tuhoava ja nakertava viha, miksi minä, fiksu ihminen, saatoin olla niin tyhmä. Uskoin satusetää, ikuista itsensä etsijää. Syyllisyys ja suru, kuinka unohdin ja ohitin ensin itseni ja sitten puolisoni ja vielä omat lapsenikin.
Ja kuitenkin juuri rakkauden voimasta annan anteeksi itselleni, särjetyt sydämet antavat anteeksi toisilleen ja parantuvat haavoistaan.
Esikoiseni katseli sarjaa Surkeista sattumuksista, jossa kuolemaisillaan, vauva sylissään oleva äiti toteaa hänet pelastavalle rakkaalleen:
" Näytä silmäsi.
Yöllä on tuhat silmää.
Mutta päivällä on vain yksi.
Silti kirkkaan maailman valo kuolee kuolevan auringon myötä.
Mielellä on tuhat silmää, mutta sydämmellä on vain yksi.
Silti koko elämän valo kuolee rakkauden päätyttyä."
Tulee mieleeni hetki, kun katselen vieressäni kappelin penkillä istuvaa miestäni hellyydellä. Tässä minun kuuluukin olla juuri nyt. Kaikki menee oikein niinkuin kuuluu elämässä mennäkin. Rakkaus on kaikenkattavaa ja kaikella on aikansa ja paikkansa. Rakkaus ei ole helppoa. Se on valitsemistaja päätöksiä, joka ikinen päivä. Joka aamu valitsen miten tänään rakastan, miten puhun itselleni ja toiselle. Miten kohtelen itseäni ja muita. Hyväksynkö ensin itseni, mutta myös puoliskoni sellaisenaan kuin on, kaikkine haavoineen ja keskeneräisyyksineen. Uskon, että ihmiset eivät tupsahda tiellemme sattumalta, vaan sitä varten, että opimme heiltä, haastamme itsemme kasvamaan ihmisinä paremmiksi, opimme rakastamaan itseämme paremmin, asettamaan rajoja, kiinnittämään katseemme hyvään huonojen puolien sijaan. Nämä samat asiat toistavat itseään parisuhteen lisäksi myös rakkaudessamme lapsiin. Rakkaus tekee kaiken näkyväksi, niin meidän hyvät kuin huonot puolemmekin.
Aikoinaan nuorena tyttönä kysyin eräältä iäkkäältä rouvalta elämän ohjettaan, jonka hän haluaisi antaa eteenpäin. Pitkään pohdittuaan hän totesi: Rakasta ja elä, aina päivä kerrallaan. Mutta muista kuitenkin, että miehiä tulee ja menee, lapset ovat ja pysyvät aina. Ehkä hän ei ollut vielä löytänyt rakkauden reseptiä itselleen? Tai kenties olikin, ja se oli juuri hyvä hänelle sellaisenaan. Kukapa ulkopuolinen voi sitä hänen kohdalleen päättää.
Miltä tuntuu rakastua, rakastaa ja tahtoa rakastaa, joka päivä uudelleen ja uudelleen. Loppujen lopuksi kai millään muulla ei ole väliä kuin rakkaudella. Rakkaus kannattelee meitä jokaista viimeiselläkin hetkellä. Antaa voimaa ja lohtua jälkeen jääneille.
Minkälaisen elämänohjeen sinä antaisit, jos sinulle tulisi aika lähteä tänään?