Natoa ei kiinnosta ukrainalaisten hätä, vaan se, että Eurooppa ostaisi lisää aseita.

Vieraskynäkirjoitus ja näkökulma Nato-keskustelun taustalta. Kirjoitus on otteita kirjeenvaihdosta, jotka julkaisen luvalla ja nimettömänä.

"Nato-keskustelu on saanut erikoisia piirteitä, jossa lehdistö lietsoo Venäjän pelkoa, luo Yhdysvalloista positiivista kuvaa. Entinen puolustusministeri maalailee kuvaa, että Suomen tulisi liittyä Natoon ilman suuntaa antavaa äänestystä. Pääministeri puuttuu ulkopolitiikkaan ja esittää Venäjälle uhkauksia. Retoriikka on muuttunut oudoksi muuallakin Euroopassa. Baltiassa suorastaan solvataan Venäjää. Suomen lahjoittamia aseita edelleen lahjoitetaan Ukrainaan.

Entisen puolustusministerin lausuntojen tulisi herättää upseeristossa ja kansassa kysymyksiä lausuntojen tarkoitusperistä. Armeijan ensisijainen tarkoitus on Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen, osallistuminen kansainvälisen avun antamiseen ja osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Viimeisen voi Afganistanin valossa korjata kohdalla osallistua kansainvälisiin sotatoimiin.

Kuinkahan moni aktiiviupseereista muistaa sotilasvalassa kohtaa: "tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa." Koskemattomuuden ja laillisen valtiojärjestyksen säilyttäminen edellyttää mm. sitoutumattomuutta.

Olen huolissani Ukrainan kriisistä, pääosin siitä syystä, että sota tulee vaikuttamaan koko Euroopan talouteen niin negatiivisesti, että omia talous- ja tulevaisuussuunnitelmia pitää tarkastella aivan uudessa valossa. On ihmeellistä, miten siviilit ymmärtävät mahdollisen kriisin vaikutukset laajemmin kuin aktiivisotilaat, mutta ovat samalla valitettavan alttiita lehdistön luomalle konsensukselle Naton tarpeellisuudesta.

On myös selvää, että taloudelliset riippuvuudet ja vahvuudet ovat paras tapa estää sotilaallista konflikteja. Nyt sen sijaan Venäjää, Suomelle merkittävää kauppakumppania pyritään eristämään ja ajamaan taloudellisesti nurkkaan. Saksalle tehtiin samanlainen temppu Yhdysvaltojen toimesta ennen toista maailman sotaa. Kyseisellä omien lainojen ulosmittauksella Yhdysvallat pyrki parantamaan omaa 30-luvun talouskriisiin aiheuttamaa talousvajetta ja parantamaan omaa tilannettaan markkinoilla ja näin korjaamaan sisäpolittista kriisiä.

Ukrainassa on käynnissä Venäjän peli, jonka nimi on shakki. Samaan aikaan Yhdysvallat pelaa pokeria, jossa pyrkivät tyhjentämään muiden pelaajien taskut.

Marraskuussa Yhdysvallat varoitti Eurooppaa siitä, että Venäjä hyökkää tammikuussa tai helmikuussa. Vähänkin sotahistoriaa ja -taktiikkaa tuntevat ymmärtävät, että ajatus hyökkäyksestä talvella tai kevättalvella on älytön. Venäjän tavoite tuskin on totalitäärinen sota, vaan yksinkertaisesti Naton laajenemispyrkimysten tukahduttaminen rajoilla. On helppo ymmärtää Venäjän kantaa, sillä olisi mielenkiintoista nähdä, miten USA suhtautuisi siihen, että Kanada ja Meksiko alkaisivat ostaa aseita Venäjältä ja antaisivat sen joukoille vapaan pääsyn maahansa.

Lännellä on valitettava taipumus nähdä vain yhteen suuntaan kerrallaan. Naton perus liiketoimintaan kuuluu laajentuminen eli uusien asiakkaiden hankinta.

Markkinointi on jo vuosikausia perustunut uhkakuviin ja pelotteluun eli jos uhka ei ole Afganistanissa lymyilevät terroristit, Lähi-Idän hirmuhallitsijat tai jokin muu Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa ja taloutta tukeva markkinointitempaus niin se jompi kumpi arkkivihollisista luomassa estettä maailman rauhalle ( ja Naton laajentumiselle). On todettava, että pelon lietsonnalla on helppo myydä kaikkea aina kyytableteista - hävittäjiin.

Huolimatta Nato-kantojen eroavaisuudesta, yhteinen mielipide monelle on kuitenkin se, että nykyinen järjestelmä asevelvollisuuksineen tulisi säilyttää. Sen sijaan, että Nato nähdään pelastajana, tulisi keskittyä omiin vahvuuksiin niin puolustuspolitiikassa kuin ulkopolitiikassakin, tapahtui se sitten Naton kanssa tai ilman. Kukaan ei halua, että tilanne kärjistyisi, vaikka sellaisiakin älyttömyyksiä on joskus kuultu.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että mikäli ei ole omaa armeijaa niin on jonkun muun armeija. Vain typerys luulee, Natoon voi liittyä omilla ehdoilla ja pullasta saa poimia pelkät rusinat.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että jos hallinta ja alueet luovutetaan vapaaehtoisesti, on se osa puolustusstrategiaa, eikä suinkaan hallinnan menetystä tai saatikka invaasiota. Kokonaisvaltaisesti elämme osana maailmaa, jossa syntyy konflikteja ja nykyiset kumppanit muuttuvat helposti vihollisiksi. Suurin ongelma on, jos liikkumavapautta aletaan rajoittamaan ja omia suhteita muihin määritellään naapurin mielipiteen mukaan. Liittolaisia tulee tukea, mutta jos se tarkoittaa omien periaatteiden hylkäämistä ja joukon jatkona kulkemista niin silloinhan on itsestään selvää, että Suomen tulee liittyä Natoon ja lähettää joukkoja kauas Balkanille. Suomalaisilla kun on maailmanhistoriassa varsin hyvä maine varsinkin mitä tulee sotimiseen.

Puolustusvoimiin on pesitynyt kummallinen ajatus siitä, että Natoon mennessä palkat paranevat ja työt vähenevät.

Upseeristosta osa kannattaa Natoon liittymistä ja osa on luonnollisesti vastaan. Suurinta ääntä pitävät kannattajat, jotka ontuvilla perusteluilla luovat puutteellista kuvaa ja piilottavat todellisen ajatuksensa liittymisestä tai eivät ymmärrä kokonaisuutta. Osalla puuttunee todellinen kuva siitä, mitä Nato tarkoittaa ja vaikeat kysymykset ohitetaan individualistisella, mutta jokseenkin matalaotsaisella ajatuksella, että saadaanpahan lisää palkkaa eikä tarvitse enää sykkiä metsässä.

Ukrainan kriisi sai negatiivisen käänteen kun, Nato keksi viime viikolla asettaa lisäehtoja Venäjälle sen jälkeen, kun Venäjä oli jo ilmoittanut lukevansa Naton vastaukset tarkasti. Kysymys, miksi Nato neuvottelee vasemmistolaisen siviilipalvelusmiehen johdolla Euroopan puolesta ja vain kiristää tilannetta? Uskottavuuden parantamiseksi USAn liittolainen Britannia ilmoittaa, että voi antaa huomattavan määrän joukkoja Naton käyttöön.

Mikä nyt sitten voisi olla NATOn eli USAn intressi asiassa?

Ukraina on suunnilleen Texasiin kokoinen ja väkiluvultaan suunnilleen Kalifornian luokkaa. Ukraina on Yhdysvalloista katsottuna kaukainen maailmankolkka, johon nykyisen presidentin pojalla on erikoiset suhteet ja intressit, mutta samalla maa, jonka nimeä Biden ei muista. Tai sekoittaa sen vuoroin Iraniin tai Irakiin. Ajatusten selvittämiseksi yrittäkäämme muistaa, että USAn suurin vientituote on aseet, joita myydään uhkakuvilla ja sodalla. Suurimmat kilpailijat asekaupassa ovat mm. Venäjä ja Kiina.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Natoa ei kiinnosta ukrainalaisten hätä, vaan se, että Eurooppa ostaisi lisää aseita.

Kiina niitä ei osta ja muilla kuin Euroopalla ei ole tarpeeksi rahaa. Yhdysvaltain talous on surkeassa kunnossa ja rahaa pitää saada jostain.

Asekaupan kärjessä komeilee viisi yhdysvaltalaisyritystä Lockheed Martin, Boeing, Northrop Grumman, Raytheon ja General Dynamics. Edellä mainitut yritykset hallitsevat yli kolmasosaa koko maailman asekaupasta. Amerikkalaisyhtiöt ja Yhdysvallat hallitsevat n. 60% maailman asekaupasta, joka on suuruudeltaan noin 500Mrd/vuosi. NATOn kalusto perustuu edellä mainittujen yritysten tuotteille.

Pelkkien numeroiden valossa Eurooppa ja lännen joukot ovat kuitenkin lähes mitättömät suhteessa Venäjän asevoimiin. Jo entinen Leningradin sotilaspiiri, nykyinen läntinen sotilaspiiri on mies- ja kalustovahvuudeltaan noin viisi kertaa suurempi kuin Euroopan vahvimman eli Ranskan asevoimat.

Suomi ja Ukraina tekevät itärimtamassa poikkeuksen omilla asevelvollisuusarmeijoillaan, joita NATO nyt havittelee.

Suomen tulisi säilyttää oma liikkumavara Venäjän parhaana naapurina. Venäjällä tiedetään, että täältä saa lumipesun ilman Natoakin, jos ylittää rajat kysymättä. Mekin tiedämme sen ja ettei sitä pidä hieroa kenenkään naamaan. Molemminpuolinen kunnioitus ja vahvat taloudelliset suhteet kaikkiin naapureihin takaavat vakaammat olot kuin yltiöpäinen liittyminen kaupalliseen sotilasliittoon, jonka taloudellisia vaikutuksia voimme vain arvailla."