Unien maailma kiehtoo. Tiesitkö, että näkemillään unilla voi selvittää vaikkapa suvun salaisuuksia?
2015 keskimmäistä odottaessani näin unen isäni äidin suljetusta arkusta Jämsän pirtissä, johon vain mummolla oli avain.
Uni toistui kolmesti ja joka kerta seisoin kiinni olevan arkun äärellä hämärässä tapahtumien muuttuessa muuten unen ympärillä.
Yhdessä unessa löysin aikoinaan ison tilan talosta uuden huoneen, jota ei oikeasti ollut olemassa. Sen seinät olivat täynnä isälleni kuuluvia tavaroita. Muistan kiinnittäneeni huomion vanhaan kirjoituskoneeseen ja megafoniin. En tiennyt, että isälläni oli sellaisia tavaroita.
Toisessa unessa katsoin talon kuistin ikkunoista kesäyön hämärään. Pihalla käveli elävä kuollut, vanha mies, joka tuijotti minua silmät suurina takaisin. Tunnistin miehen sukulaisekseni piirteiltään, mutta en tiennyt varmaksi, kuka hän oli.
Vihdoin otin yhteyttä serkkuuni ja setääni ihmetellen, että mitä sellaista arkussa oli, mitä vain mummo tietää ja mihin minulla ei ole pääsyä.
Alkoi uskomattomien tapahtumien sarja.Se alkoi siitä, että isäni sai tietää biologisen äidin isänsä, pappansa, jota ei koskaan tavannut. Sain tietää suvun tarinoita ja tapahtumia, joista edes isäni ei tiennyt. Ja päättyi siihen, että soitin Uppsalan yliopiston sairaalaan, jonka arkistoista löytyi isälleni kasa kirjeitä, kortteja ja sairaskertomuksia ajalta, kun isäni oli lähetetty sotalapsena saamaan hoitoa Ruotsiin.
Kun keskimmäiseni syntyi ja sain hänet kainalooni, hän avasi silmänsä ja katsoa tapitti minua silmät suurina, hievahtamatta. Vastasyntyneelläni oli samat silmät ja katse kuin unessani pirtin pihalla kesäyön hämärässä kävelleellä vanhalla miehellä.
Sitä hetkeä en kai unohda koskaan.
2023 näin unen Merikarvian mummolasta.
Äitini kasvoi lapsuutensa setänsä perheessä isänsä kuoltua sairauteen ja äitinsä ollessa uupunut hoitamaan 1-vuotiasta äitiäni ja vastasyntynyttä pikkusiskoaan.
Äidilleni setänsä oli isä ja sedän vaimo äiti. Minulle he olivat tuffa ja mummo.
Unessa löysin mummolasta huoneen, jota ei oikeasti ollut olemassa. Avasin huoneen oven. Se oli pieni ja sen oikeassa reunassa seisoi äitini sellaisena kuin hän oli lapsuudessani. Hän seisoi lipaston äärellä, jonka ylin laatikko oli auki ja katseli avoinna olevaa vanhaa valokuva-albumia. Kuvissa oli tuffa armeijassa.
Huoneen seinät oli tapetoitu punaisella kuviotapetilla ja seinät olivat täynnä hyllyjä. Hyllyillä oli mitä erilaisempia aparaatteja lähtien vanhoista kameroista, puhelimista, salauslaitteista kirjoituskoneisiin. Unessani en edes tunnistanut, mitä kaikkea hyllyiltä löytyi. Ajattelin, että ne ovat tuffan.
Huoneen vasemmassa reunassa ylimmällä hyllyllä oli laatikko. Yritin kurottaa siihen, mutta en millään ylttänyt. Ajattelin, että minun täytyy vielä hieman kasvaa, että saan tietää, mitä laatikossa on.
Kerroin vihdoin unestani äidilleni. Hän mietti hetken ja sitten alkoi seuraava tarina.
Kun hänen kasvattiäitinsä kuoli, kuolemaa seuraavana päivänä kotinsa pihalle oli ilmestynyt tuntematon mies, joka oli vaatinut kasvattiäidilleen kuulunutta lipastoa itselleen. Surun murtama, hieman jo dementoitunut puolisonsa tuffa oli antanut lipaston miehelle sellaisenaan.
Seuraavana päivänä hän oli kertonut paikkakunnalla asuvalle tyttärelleen, että oli antanut lipaston sitä vaatineelle tuntemattomalle miehelle. Asiaa selviteltiin, mutta koskaan ei saatu selville, kuka tuo lipaston itselleen vaatinut mies oli.
Tuffa kuoli pian puolisonsa jälkeen.
Kaksi siskosta, äitini kasvattisiskot eivät tienneet, mitä saunan kammarissa säilytetyssä lipastossa oli ja miksi se oli jollekin niin tärkeä. Äitini paljasti lapsena joskus käyneensä tonkimassa sen sisältöä, kun sitä silmiensä alla varjellut isomummo oli ollut asioillaan. Hän muistaa siellä olleen paljon asiapapereita ja kasvatti-isänsä SDP:n puoluekirjan. Kasvattisiskoille tuli täysin yllätyksenä isänsä puoluetausta. Siitä ei ollut kuulemma koskaan puhuttu mitään kotona. Samoin se, että äitini oli salaa käynyt tonkimassa sen sisältöä.
Kuka lipaston haki, mitä siellä oli ja minne se lopulta päätyi, jäivät arvoitukseksi.
Ajattelen, että ehkäpä tuo tieto löytyy siitä huoneen laatikosta, johon en vielä yltänyt. Mutta vielä ei ole ollut asioiden esiintulon aika.
Mitähän Siiri-mummoni (kuvassa) mahtaisi kertoa, jos minulla olisi mahdollisuus kysyä sitä häneltä?
Hän kuoli nimipäivänäni 19.7.1989.
Miten sinä lähtisit selvittämään 20.7.1989. kadonneen lipaston kohtaloa?
