Synnynnäisyys menestymisen salaisuus?
Kävin tapaamassa äitini kanssa Vääksyn 77-vuotiasta legendaa, Usko Toivoa. Olipa mielenkiintoinen kohtaaminen. Hän sanoi jotain kovin sykähdyttävää, nykyisestä valtavirrasta poikkeavaa menestymisen salaisuudesta:
"Kaikessa pitää olla synnynnäisyys. Sen takia yhteiskunnassa on jaettu kaikki työt ja kaikki saavat sen mukaan."
Entäpä, kun hänen sanomansa suhteuttaa yksilö- ja yhteiskuntatasolta maailman luokkaan? Suomen ja suomalaisten mahdollinen karu kohtalo huolestuttaa niin kansaa kuin päättäjiäkin ja joka puolella pinnistellään, kuinka saada muista Pohjoismaista pahasti jälkeen jäänyt ja velkaantunut Suomi nousuun. Hyviä yhteenvetoja, tutkimuksia, ideoita ja ehdotuksia satelee aina yliopistomaailmasta konsulttitoimistoihin.
Pitäisikö kansamme nousun sittenkin pohjata todelliseen, vuosisatoja vanhaan osaamiseen, joka tuskin vieläkään on syrjäisen ja sisäsiittoisen kansamme geeneistä kadonnut? Sotimiseen.
Viime aikoina olemme saaneet lukea monen moista artikkelia Venäjän historiasta, kuinka vuosisatoja vanha kulttuuri vaikuttaa edelleen niin diktaattorinsa unelmissa kuin kansan sielussa ja sen varaan yritämme selittää, kauhistella ja ymmärtää, miksi Venäjän kansa sallii nykyaikana sodan Ukrainassa.
Entäpä jos naapurin analysoinnin sijaan käännämmekin katseemme vaihteeksi peiliin ja ihan omaan historiaamme? Missä me olemme aikojen saatossa patinoituneet ja vuosisatojen aikana pakotettuna kunnostautuneet?
Lukiessani isäni puolen suvun sukututkimusta Virmailan suvusta, sain tietää suvun kantaisän olleen hakkapeliitta. Näistä sodista Mikko Huhtamies kertoi HS:ssa 6.11.1996: "Ratsumiesten (hakkapeliittojen) lisäksi sotaan vietiin kymmeniätuhansia jalkaväkimiehiä. Jalkaväkeä täydennettiin väenotoksi kutsutulla pakko-otolla. Siinä oli samaa sattumanvaraista julmuutta kuin muinaisen Rooman armeijan kurinpidossa, jossa niskurointi rangaistiin teloittamalla yksi mies kymmenestä. Väenotto oli rekrytointitapa, eikä rangaistus, mutta se merkitsi lähes varmaa kuolemaa, jonka syynä oli usein kulkutauti. Väestö joutui maksamaan suurvalta-Ruotsille ihmisveroa. Sen turvin Ruotsi kykeni osallistumaan kolmikymmenvuotiseen sotaan ja jatkamaan suurvaltapolitiikkaa."
Naton entinen komentaja ja Usan juoksupoika Scaparrotti otti hiljattain kantaa Suomen aseman kasvattamiseen Natossa. Nato-jäsenyys oli varmaankin se ainoa, oikea vaihtoehto nykyisessä maailmantilanteessa ja siten varmistimme paikan myös Yhdysvaltain suurvaltapolitiikan pelinappulana.
Mutta tarvitseeko meidän historiamme tapaan alistua ja sotia Ruotsin ja Venäjän ikeen jälkeen köyhän palkalla, Usan talonpoikaisarmeijana?
Pitäisikö tästä uudesta mahdollisuudesta tehdä perustavaa laatua oleva muutos ja sallia pari yksityistä palkka-armeijaa asevelvollisuusarmeijan rinnalle? Tai, jos se tuntuu perustuslaillisesti liian haastavalta niin pitäisikö tästä Nato-jäsenyydestä ja Yhdysvaltojen kahdenvälisestä sopimuksesta tehdä nyt ihan oikeasti kannattavaa liiketoimintaa ja vientiä niin paljon kuin mahdollista? Laskuttaa. Tehdä massia ihan helevetisti.
Typerykset antavat historiamme todistaman, kansamme ehkäpä parhaimman taidon, sotimisen taidon muiden käyttöön nyt ilmaiseksi.
Sotimisen CV (Linkki alla, kuinka Ruotsi taisteli viimeiseen suomalaiseen mieheen):
*1323 Pähkinäsaaren rauha. Ruotsinvallan aikaiset rauhanteot alkavat vuodesta 1323, jolloin tehtiin Pähkinäsaaren rauha. Siinä raja vedettiin Kymijoesta jonnekin nykyisen Vaasan seuduille.
*1495-97 Vanha viha. Sota Venäjää vastaan. Sodan aiheena epäselvä raja Venäjän kanssa.
*1555 alkaen ensin kirjataan 1555-57 sota Venäjää vastaan, sitten 1558-82 Liivinmaan sodat ( Venäjä, Puola, Ruotsi ja Tanska taistelivat Liivinmaasta) ja 1561- 1710 Ruotsi hallitsee Viroa.
*1570-1595 Pitkä Viha, joka päättyi Täyssinän rauhaan.
Tämä sota tuotti suurta tuhoa Karjalan Kannaksella. Narva menetettiin Venäjälle.
*1596-98 Nuijasota.
*1600-1629 sota Puolaa vastaan
*1610-1616 Inkerinmaan sota
*3/1610-6/1610 Jacob De la Gardie piiritti suomalaisjoukkoineen Moskovaa.
*1611-1616 Ruotsin joukot piirittävät Novgorodia
*1611-1613 Sota Tanskaa vastaan
*1617 Stolbovan rauha. Karjalan kannas ja Inkerinmaa Ruotsille, Novgorod takaisin Venäjälle.
*1618-48 30-vuotinen sota. Kaikki Euroopassa sotivat kaikkia vastaan
*8/1628 Vasa-laiva uppoaa Tukholman edustalla.
*1629 Altmarkin rauha Puolan kanssa. Liivinmaa eli Viron eteläosa ja Latvian
pohjoisosa Ruotsille.
*1632 Kustaa Vaasa kaatuu Lutzenin taistelussa
*1643-45 sota Tanskaa vastaan, Brömsebron rauha, jossa Gotlanti ja Saarenmaa
Ruotsille.
*1648 Westfalenin rauha. Ruotsille osia Pommerista.
*1655-60 Sota Puolaa vastaan.
*1656-58 Sota Venäjää vastaan.
*1657-58 Sota Tanskaa vastaan, Skåne liitetään Ruotsiin.
*1658-60 Sota Tanskaa vastaan. Bornholm takaisin Tanskalle.
*1675-1679 Sota Tanskaa ja Hollantia vastaan.
Kaarle XII:n sodat:
*1700-21 Suuri pohjan sota. (Venäjä, Puola, Tanska, Preussi ja
Hannover vastaan Ruotsi )
*1700 Narvan taistelu, venäläiset häviävät
*1709 Pultavan taistelu, venäläiset voittavat
*1710 Venäjä valloittaa Viron ja Liivinmaan.
*1713-21 Isonvihan aika. Venäläiset miehittävät Suomea.
*1718 Kaarle XII:a kaatuu.
*1721 Uudenkaupungin rauha. Viro, Liivinmaa, Inkerinmaa ja Karjalan Kannas
menetetään Venäjälle.
*1741-43 Hattujen sota Venäjää vastaan: Suomi miehitettynä (pikku viha)
*1743 Turun rauha. Kymijoen itäpuoliset alueet sekä Savonlinnan ympäristö
venäläisille.
*1756-63 Seitsenvuotinen sota (Iso-Britania ja Preussi vastaan Ranska, Saksa,
Itävalta, Venäjä, Ruotsi ja Espanja)
* 1763 Seitsenvuotinen sota päättyy Hampurin rauhaan
*1788-90 Kustaa III:n sota, ( Ruotsi vastaan Venäjä ja Tanska )
* 1790 päättyy Värälän rauhaan.
*1805-07 Sota Ranskaa vastaan
*1808-1809 Suomen sota.
*17.09.1809 Haminan
rauha. Ruotsi menettää Suomen.
*1809–1917 Venäjän keisarikunnan alaisuudessa taisi olla vain yksi sota, Oolannin sota.
*1917 Suomen Itsenäisyyden sisällissota
*1939-1945 II Maailmansodan sisältämät kolme sotaa
Mistä siis on suomalainen geeniperimä, kansanluonne ja osaaminen tehty ? Kuinka sinä rakentaisit siitä kannattavaa liiketoimintaa ja uuden vientituotteen?
Lähteitä:
https://areena.yle.fi/1-1856970?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share Usko Toivo, kauppias. 11.7.2023
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/roskanpoimija/11555-ruotsi-taisteli-viimeiseen-suomalaiseen/ Kuinka Ruotsi taisteli viimeiseen suomalaiseen. Raimo Myöhänen. 1.3.2009
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/roskanpoimija/23045-suomalaiset-30-vuotisessa-sodassa/ Suomalaisen hakkapeliitat 30-vuotisessa sodassa. Raimo Myöhänen. 4.11.2009
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009861512.html Kenraali Scaparrottin haastattelu HS 18.9.2023
Kuva: Wigipedia, Patsas Hakkapeliittain kotiinpaluusta, Pentti Papinaho, Lahti.