Kuvina oli mm. asiallinen tekoälykuva Epstainista ja Zelenskyista seisomassa vierekkäin ja isokokoinen penis paketoituna joululahjapakettiin tekstillä "I hope it is PS5" ja kuva länsimaisesta sotilaasta kiväärin takana ilmeisesti Afganistanissa "metsästämässä ihmisiä".

Lapsuuden unelmia. Suojelemisen ja huolehtimisen lisäksi maailman kauneuden ja hyvyyden näyttäminen ja kertominen lapsille on sitä, mitä jokaisen vanhemman tulisi pitää kaikkein arvokkaimpana ja tärkeimpänä.Entäpä jos onkin niin, että kun lapsi oppii tietämään maailman, hän ei vain tunne ja tarkastele sitä jostain ulkopuolelta, vaan tietää...

Tällä kertaa ne olivat täysin luolassa ja olin ainoana naisena porukassa. Mielenkiintoisia keskusteluja varsinaisen aiheen ohella läpi komentoketjun aina komentajaan asti luottamuksesta, turvallisuudesta ja siitä tunteesta kuinka kaveriin voi luottaa tiukan paikan tullen.

Onko kilpailu yksi hengellinen huume, johon ihminen koukuttuu ja valjastaa oman egonsa lisäksi lapsensakin? Kun keskitymme yhteiskunnassamme kilpailemiseen, myrkytämmekö oman kaivomme ja vahingoitammeko omaa kehitystämme, lastemme kehitystä?

Pitkään seisoin teiden risteyksessä ja mietin mihin suuntaan lähteä. Odotin merkkiä, että voisin ottaa kopin ilmasta tippuvasta viestistä, lukea sen ja tarttua mahdollisuuteen. Merkkiä ei tullut, mutta sen sijaan oivallus. Heräsin siihen kello 02.59 yöllä.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita