K2004
Vierelläni käveli yksi siskoistani huolettomana, suu ja kädet yhtä paljon heiluen. Päätin oikaista lehtimetsän polun kautta, metsän, joka oli märkä ja täynnä aluskasvillisuutta niin, ettei koko polkua meinannut edes nähdä.
Lopulta pääsimme metsästä ulos valoisaan auringonpaisteeseen.Olimme korkealla jyrkänteen harjanteella, oikealla sata metriä alapuolella avautui sininen ja kimaltava valtameri, vasemmalla metsärinne.
Edessä oli parikymmentä metriä pitkä, ehkä vain 30cm kapea betonisilta, joka yhdisti harjanteen, jolla seisoimme ja edessä silmänkantamattomiin jatkuvan kohoavan niemen. Betonisillan alapuolella oli suora vapaapudotus kaukana alla siintävään mereen.
Sanoin siskolleni, että en pääse näiden kantamusten kanssa tuosta horjahtamatta yli, käännyn takaisin. Siskoni sanoi, että hän menee kyllä yli. Unessa hän oli nuori ja terve ja lähti samantien siltaa kohden.
Käännyin ympäri ja samalla jalkojeni alla oleva sorapatja lähti vyörymään rinnettä alaspäin. Näin yläpuolellani moottoritien sillan näköisen rampin ja sain napattua alapohjan palkista kaksin käsin kiinni välttääkseni joutumisen soravyöryn mukaan.
Kun sora oli vyörynyt alas ja meteli hiljentynyt, rinteen alta paljastui kovettunut hieman savinen maa. Sellainen, jolla ihmiset ovat vuosituhansia vaeltaneet.
Päästin otteeni irti siltapalkista ja lähdin liukumaan jaloilla rinnettä alas kovaa vauhtia. Tiesin, että pysyn kyllä harjanteella enkä tipahda jyrkänteeltä mereen. Liu'uttuani jonkin matkaa, maa muuttui pehmeämmäksi, katsoin maihareitani ja tiesin, että nyt on aika jarruttaa ja kovaa, että saan vauhdin pysäytettyä. Minua otti välillä ihan vatsasta, samoin kuin lapsena talvella pulkkamäessä.
Lähestyessäni jarrutuspaikkaa huomasin sen oikealla puolella olevan sotilaita ruskeahkoissa maastopuvuissaan. Pitivät siinä taukoa, kantamukset maassa ja juttelivat. Olivat lähdössä jatkamaan matkaa siitä samasta kohtaa lievempää nousua ylöspäin kuin mistä olin alunperin valinnut oikoreitin metsän läpi.
Katsoivat minua hyväksyvästi, että lähtisin heidän matkaan. Kovasta liu’usta hieman vielä pöllästyneenä väistin perästäni rinnettä alas tulevia kolmea sotilasta. Laskivat murtomaasuksilla varusteet selässä hiekkarinnettä kovaa vauhtia alaspäin jatkaen matkaansa pysähtymispaikkani ohi.
Virolaisia, minne lienee kiire, ajattelin itsekseni.
Sitten katsahdin sotilaisiin päin. He tekivät jo lähtöä. Minulla ei ollut enää painavia matkakantamuksia mukanani. Ne olivat jääneet liu'un aikana matkalle eikä niissä kai ollutkaan mitään tärkeää, koska en harmitellut asiaa lainkaan. Siskoani en nähnyt enää, oli kai jatkanut matkaansa vaarallisen näköiselle sillalle itsekseen.
Tunnelma unessani oli hieman synkkää ja raskasta metsäpolkua lukuunottamatta varsin aurinkoinen ja hyvä. Oloni oli kevyt.
Tiesin, että olin tehnyt oikean valinnan.
Kuva: muokattu Varustelekan sivulta