Diplomaattisesti nauruun revetessään hän toteaa, että ei kiitos, ainakaan tällaiseen poliittiseen teatteriin hän ei enää mukaani tule.
Miksi botox ei kannata?
Ikiaikainen nainen sisälläni parahtaa ääneen, kun kuulen jonkun ottavan itseensä täyteaineita.
Pelaako sinun lapsesi CS-peliä?
Vastauksena oli suuttumus. No, olihan kysymyksenasetteluni harkitusti provosoiva.
Miksi suomalainen sotilas hakeutuu palkkasotilaaksi sivistyneestä kasvatuksesta huolimatta?
Heitä kaikkia yhdistää tietynlainen "ilmeettömyys ja rahan himo", mutta myös sivistyneisyys.
Mustalainen
koditonna kuljeskelen nyt
Luonnonlapsi, mitä huolinkaan,
kun vain vapahana olla saan.
Olenko siten siis totaalisesti AVUSTAJA enkä ymmärrä peliä?
Uni toistui kolmesti ja joka kerta seisoin kiinni olevan arkun äärellä hämärässä tapahtumien muuttuessa muuten unen ympärillä.
Listasin tähän omasta mielestäni oleellisimmat, ei tärkeysjärjestyksessä olevat.
Luonne lisää naisen kauneutta
Olen ja seikkailen mieluummin yksin kuin täytän kalenterini jatkuvilla menoilla. Valitsen tarkasti, mihin energiani käytän.
Ilmeettömyys tunneälyn pahin vihollinen?
Eilisessä tapaamisessa ja luennon pohjustamisessa tunneälykouluttajan Anu Lyran kanssa nousi esille Puolustusvoimien haasteet, henkilökunnan työssä jaksaminen, suuri vaihtuvuus ja kantahenkilökunnan työhyvinvoinnin isoimpana haasteena "ilmeettömyys".
SRA-harjoitukset vs äänimaljarentoutus?
Olen käynyt useammissa reeneissä ja sama on toistunut joka kerta. Nelituntisen ulkoilma-ammuntareenin jälkeen nukun heräämättä seuraavan yön.
Raja yhteiskuntarauhan ja anarkian välillä on hiuksen hieno. Väräjävän herkkä.
Ritariperhonen
Yllätyin, kuinka kookas se oli.











